maanantai 17. lokakuuta 2016

Täällä Maltalla ollaan ja asiat ovat alkaneet sujua. Hotellini sijaitsee St. Juliansissa, paikallisessa kauppakeskuksessa nimeltä Baystreet. Kuten opiskelijamme ovat kertoneet, täällä on helppo kulkea paikasta toiseen bussilla. Aamulla suuntasin siis läheiselle bussipysäkille ja otin bussin Vallettaan mennäkseni tapaamaan yhteistyökumppaniamme Future Focusin toimistolle. Bussikuski ystävällisesti neuvoi pysäkin, jossa jäin pois ja ostamani kartan sekä ystävällisten maltalaisten neuvojen avulla löysinkin toimistolle. Henkilö, jota olin tullut tapaamaan saadakseni allekirjoitukset Erasmus-lomakkeisiin oli yllättäen ulkomaan matkalla. Sain kuitenkin varattua tapaamisajan hänen kanssaan keskiviikoksi, sillä  Hän palannee matkaltaan onneksi jo tiistai-iltapäivänä. Lisäksi sain sovittua ohjauskäynnin Aurooran ja Hannan työssäoppimispaikalle huomiseksi. Työpaikka sijaitsee lähellä St Juliansia ja aion taas kokeilla matkustamista paikallisella bussilla. Tapasin Future Focusilla myös koru-opiskelijan Elinan ja pääsin käymään hänen työssäoppimispaikallaan käsityöläiskylässä. Hienon ja viihtyisän näköinen paikka, joka on myös samalla paikallinen turistinähtävyys. Kuljettajamme/oppaamme kertoi, että pajat ovat alunperin englantilaisten rakentamia ja toisen maailmansodan aikana niissä säilytettiin sotatarvikkeita. Alla kuva St. Juliansista:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti